Meinasin tästä aiheesta kirjoittaa jo aikaa sitten, mutta teksti jäi pyörimään luonnokseksi piiitkäksi aikaa.
Neuvolassa aloin jo 20 viikon jälkeen avata terkkarilleni aihetta "minun synnytyspelkoni". Ajatuksissani olin pohtinut, että alkaisin hiljalleen siitä neuvolassa puhua, jotta mahdollisesti pääsisin sitten pidemmillä viikoilla puhumaan asiasta pelkopolille sekä synnytystapa-arvioon TYKS:iin. Ja että mitä, sain suuni auki ja pillahdin itkuun.. Eipä taas jälkikäteen hävettänyt kollegan edessä :D Vaikka eipä tuolla nyt ole oikeasti väliä, asiakas olen kuitenkin.
Tuttavien, ystävien sekä asiakkaiden kertomuksia kuunnelleena, sieltähän se pelko kumpuaa. Vaikka perustason "tietoa" on alan puolesta paljon, ei järkevä ajattelu aina auta pelkoon.
Haluaisin ensisiajisesti yrittää alatiesynnytystä. Onnistuneesta alatiesynnytyksestä toipuisi itse parhaiten ja se olisi lapselle ja omalle kropalle se luonnollisin vaihtoehto. Minua ei pelota kipu tai oma kokemus lainkaan - pelkään vain hirmuisesti, että lapselleni sattuu jotain. Pelkään, ettei lapsi mahdukaan syntymään, jää jumiin, en jaksakaan ponnistaa, lapsi saa happivajeesta aivovaurion tai kuolee.... jne jne. Stressaan myös yliaikaisuuden riskeistä: istukan vajaatoiminnasta, irtoamisesta, kohtukuolemasta... Liikaa olen vain kuunnnellut kauhujuttuja sairaaloista, kun synnytystä vain pitkitetään ja pitkitetään eikä sektiopäätöstä tehdä ennen kuin ihan viime tipassa. Pahin kauhuskenaarioni onkin, että siellä on vastassa oikein vanhojen ja perinteisten synnytysten kätilö-lääkäri - kokoonpano, joiden motto on: "Meidän vuorollahan ei sektioon mennä!".
Sitten kun olet siellä maannut usean päivän käynnisteltävänä ja supistuskivuissa ja lopulta kun olet sen verran auki, että saisit ponnistaa, et vain jaksa enää. Ja lopulta lapsikin väsyy ja sydänäänet laskevat ja päädytään kuitenkin hätäsektioon. Näitä tarinoita on ihan liian monta, asiakkailta, ystäviltä, tuttavilta.. TYKS on kaiken lisäksi saanut vielä noottia "liian suurista sektiomääristä", joten pelkään että sitä joutuu kiusattavaksi vielä entistä pidempään.
Koska olen hölmö, pelkään myös näistä asioista puhuessani saavani "vaikean asiakkaan" - leiman. Vaikka ei - sillä - ole - oikeasti - mitään - väliä. Minun elämäni, minun kokemukseni. Täytyisi vain yrittää saada omaan päähän, ettei ole mitään väliä mitä joku minusta ajattelee jälkikäteen.
Sainkin pelkopolilähetteen viimeksi kun olin neuvolassa. Aikaa siis odotellessa, katsotaan millainen täti on vastassa :)
Muuten raskaus on edennyt ilman mitään komplikaatioita (kopkop). Aika kulkee eteenpäin ja nyt eletään jo viikkoja 34+2! Vähän, mutta silti niin paljon aikaa vielä jäljellä! Pääsin ennen joulua sairaslomalle, sillä päänsäryt eivät vain hellittäneet. Aloin olemaan niin tolkuttoman väsynyt ja uupunut ja stressaantunut ja ärtynyt siihen jatkuvaan huonoon oloon. Ahdistelin pitkään ajatuksia "minun on pakko jaksaa loppuun, jotta jätän hyvän kuvan itsestäni!", mutta onneksi oma terkka ja ystävät saivat taottua päähäni, ettei sitä aina vain tarvitse jaksaa. Olo hellitti jouluna hiukan ja oli ihanaa lomailla ja rentoutua. Nyt takana on taas huonompi pari viikkoa. Särkyä ja huonoa oloa, ei ole paljon muuta jaksanut kuin maata ja nukkua. Koirien kanssa on kuitenkin kiva ollut lenkkeillä kirpeässä ilmassa (paitsi että on tappavan liukas sää) ja kotona on mukava tehdä kotipumppia. Tästä huolimatta paino vain tasaisesti nousee, tein mitä vain :D Välillä paino ja hyllyvä olo ahdistavat enemmän, välillä vähemmän. Jouluna tietysti tuli enemmän herkuteltua ja ylensyötyä, muuten olen ollut hyvin kurinalainen ruuan suhteen. Turvotusta on tullut hieman enemmän, muttei vielä tuhottomasti. Ehkäpä sitä joskus vielä pääsee aikaisempiin mittoihin ja kuntoon...
1.12.14 27+1
- paino: 70 kg (muutos 644/vk !)
- turvotus: +-
- RR: 131/81
- u-prot -
- u-gluk -
- keto + (työpäivän aikana ei ollutkaan näköjään tullut juotua riittävästi...)
- sf: 25
- syke: 143+
- liikkeet: ++
Tämä käynti pelästytti, sillä paino oli hypännyt viikonloppuna kahdella kilolla, turvotusta oli tullut, verenpaineet olivat hieman nousseet ja olo oli ollut erityisen huono. Sainkin tehtäväksi mittailla kotona verenpaineita ja seuraavalle viikolle ylimääräisen ajan.
11.12.14 28+4
- paino: 69,6 kg (muutos -280g)
- RR: 131/79
- u-prot -
- u-gluk -
- sf: 26
- syke: 145+
- liikkeet: ++
Turvotus oli laskenut ja painokin hieman tasoittunut. Kotona verenpaineet ovat aina paljon paremmat (luokkaa 110/70) kuin neuvolassa, joten en ollut niistä hirveän huolissani.
7.1.15 32+3
- paino: 71,6 kg (muutos +500)
- RR: 114/76
- u-prot -
- u-gluk -
- sf: 30
- syke: 138+
- liikkeet: ++
Alkuaikoina sanoin, että pidän +12 kg ehdottomana maksimina :D Eipä taida toteutua, vielä on viikkoja liikaa jäljellä. Aamupaino on kotona pyörinyt nyt pitkään 71,6 kg tuntumassa, joten huomisen neuvolassa vaatteet päällä se on taas 1,5 kg enemmän -.-
 |
| 32+3 |
Masuni on säästynyt kokonaan vielä ilman arpia! Olen tästä hyvin iloinen, mutta myös yllättynyt. Odotin, etät ihoni repeilisi tässä vaiheessa jo kovasti, sillä lantioni ja tissini ovat täynnä vaaleita "raskaus"arpia murrosiän muistona. Tissini alkoivat nyt raskaudessa reipeillä jo 20-viikon tuntumassa, mutta vähällä on päästy! :)
