Oikeestaan toissa- ja viime viikolla vasta töissä ihmiset on alkanu tulla taputtelemaan olalle, onnittelemaan ja hihkumaan. Ja mulle tulee joka kerta se uskomaton olo, öööö joo kyllä kiitos. Siis mitä? Mä vedin viikolla 17 kireän paidan ja bola-korun päälle ja luovutin siinä "peittelyssä". Ja kaks kuukautta kaikki on siis vaan kelannu ja hykerrelly et hahah se aina muka niin hoikka ja terveellinen terkka on vihdoin lössähtäny ja lihonu...
Ihanaa kiitos kyllä. Tänään taas jotenki tosi hyllyvä ja löllyvä ja lihava ja ällö olo. Sen se tekee ku kerran vähän lipsuu ja näkee kavereita ja ajattelee et pakko vähän lipsua, muuten mua pidetään vitun outona ja nipona ja mitä vielä. Aamulla sit paha olo, vatsassa ja kropassa ja pään sisällä. Ei mulle mokkapaloja ja falafel-rullia enää kiitos.
Onneksi toisaalta lauantaiaamun "krapulassa" sohvalla makoillessa vatsassa potkunyrkkeilyn maailmanmestaruudesta haaveileva kaveri muistuttaa taas elämän tärkeysjärjestyksestä <3
No comments:
Post a Comment